Riippuen ryhmästä kaikkia ylläolevia aiheita on ja ennustetaan olevan ilmassa. Arabeilta tuskin sympatiaa ehkä virallisten kanavien naama väärinpäin antamista valitteluista huolimatta tulee tulemaan. Ne, jotka uskoivat Sharoniin sen sijaan ovat kauhuissaan tulevaisuudesta. Niitäkin, joita mies sinänsä arvelutti ovat epätietoisia. Vasta vaalit tulevat näyttämään todellisen suunnan. Saako Olmert riittävän tuen jatkaakseen Sharonin tiellä kohti Palestiinan valtiota?



Tai Palestiinan valtiohan julkisesti oli mielessä lähiulkopolitiikan saralla. Todellisuudessa kyse Gazasta lähtöön saattoi yhtä hyvin olla keino lujittaa otetta Länsirannasta tai osoittaa maailmalle, että palestiinalaiset eivät kykene hallitsemaan itseään. Se osuisi hyvin, koska vetäytymistä ei pyynnöistä huolimatta suostuttu tekemään yhdessä PA:n turvallisuusviranomaisten kanssa molempien aikatauluun ja organisointiongelmiin sovittaen vaan lähtö tapahtui yksipuolisella päätöksellä, jonka motiiveja ihmiset Sharonin tukijoita myöten yhä arvailevat. Se tiedetään, että tavoitteena ei ainakaan ollut noudattaa tiekarttaa, koska se ensivaiheessa vaatisi Israelilta muita kuin vetäytymistoimenpiteitä eli väkivallan lopettaminen kostona sekä siirtokuntien rakentamisen lopettaminen viedylle maalle.

Jos hypoteettisesti oletetaan, että Sharon oli rauhan asialla vetäytyessään sekä peri-oikeistolaistapaan halusi hoitaa vetäytymiset sanelu- ei neuvottelupolitiikalla. Tässä ja kaikissa muissakin tapauksissa Sharonin menetys päivänpolitiikasta on katastrofi, vaikka Olmert ja kumppanit vaalit voittaisivatkin sillä kenelläkään muulla kuin Sharonilla ei Israelissa ollut karismaa, uskallusta sekä auktoriteettia runnoa läpi vaikeita päätöksiä. Muiden tekeminä Beginin Egyptin kanssa tekemän rauhansopimuksen jälkeen ne ovat tahtoneet jäädä erilaisiin komiteoihin tms. Voimapolitiikkoa ei siis toista tällä hetkellä siellä ole näkyvissä. Palestiinalaisetkin ovat jo ehtineet vääntää asian kaipaukseksi "Missä on meidän Sharonimme?" muotoon, koska kovia päätöksiä tekevää ja niiden läpiajajaa johtajaa heillä ei ole ollut koskaan.

Ilkeily- / vitsailumielellä tekee nyt vuoden takaisen Arafatin kuoleman ja äärioikeiston Nobel-palkittua miestä kohtaan osoittamien häpeällisten AIDS-epäilyjen (Arafat kuoli luultavasti alueella yleiseen veritautiin, joka muualla maailmassa on harvinainen, mutta siellä vanhoilla miehillä yleinen) takia mieli kirjoittaa huumorikappale ja  ajatella, että mitäpä jos Sharonin tilan aiheutti AIDS. Hänen tiedetään mm. harrastaneen erittäin alhaista seksuaalimoraalia esim. laittamalla vaimonsa sisaren "siunattuun tilaan" jne.. Ei siis olisi kovinkaan kaukaa haettua, että pikemminkin tässä tapauksessa AIDS olisi todennäköisempi vaihtoehto kuin Arafatilla. No, eihän yli 70-kymppistä miestä yleensä kaadakkaan mikään muu tauti....:) Voihan

Laitetaan vielä mielen virkistykseksi osa Sharonin tekemistä "tempauksista", joita osa kutsuu sotarikoksiksi tai rikoksiksi ihmisyyttä vastaan, osalle ne taas ovat olleet tapahtumia, joista on seurannut "ARIK! ARIK! King of Israel!" huutoja:

• A man even many Israelis consider a war criminal.
• A man who flies a large Israeli flag and Menorah atop his requisitioned home in the Muslim quarter of the old city of Jerusalem which must be constantly guarded by Israeli troops.
• The man who commanded Israel's invasion of Lebanon in 1982 (20,000+ Lebanese civilians dead) and was personally responsible for the Sabra and Shatilla massacres).
• A man whose personal history of brutalizing and dispossessing Palestinians goes back to the 1950s,
• A man who today as in the past is the main architect of Israel's settlement expansion programs in Jerusalem and throughout the occupied territories.

      

Vaikka siis miehen politiikka olisi muuttunut hänen viime vuosinaan kun hän on käsittänyt, että hänenkin valtansa on rajattu eikä palestiinalaisia yksinkertaisesti demokraattiseksi itseään kutsuva maa voi kärrätä pakolla Jordaniaan vaan palestiinalaistenkin on saatava asua kotimaassaan, joka oli kokonaan heidän ennenkuin 1800-luvun lopulla nimenomaan siirtokuntien kautta uusi liike sionismi pikkuhiljaa alkoi maata valloittaa. Kun eri lähteiden mukaan 6-9% alueesta omistaneet juutalaiset, joista osa oli sionisteja saivat yli puolet Länsi-Palestiinasta, PL181 epäonnistui kun arabit kokivat tulleensa petetyiksi sekä alkoi sota ja Israel itsesnäistyi, tästä alkaen on Sharon ollut aktiivisesti mukana siis vuodesta 1948.

Israeliin siis syntyy poliittinen tyhjiö, koska ei yksinkertaisesti ole toista miestä, joka voisi Sharonin politiikkaa jatkaa. Yrittää voi, mutta jatkaja ei ole Sharon ja siksi se on erittäin vaikeaa. Täytyy siis toivoa parasta ja pelätä pahinta, myös palestiinalaisten ja etenkin heidän kannaltaan, ettei Netanyahun kaltaiset roistot pääse vallankahvaan. Vihdoin kun Arielkin hyväksyi palestiinalaiset "partners in peace" asemaan niin nyt on suuri vaara, että tilanne kääntyy toisin päin eli palestiinalaisilta tämä partneri puuttuu.

Israelin ääri-oikeisto odottaa jo varmalta näyttäneen nöyryytyksen sekä tappionsa jälkeen taas vesikielellä väestönkarkoitusohjelman aloitusta, joka oikeiden miesten ollessa vallassa ehkä sittenkin olisi mahdollista. Nettikeskusteluissa näitä verenhuuruisia unelmia on jo kiivaasti käyty suomalaistenkin tai suomenjuutalaisten taholta.

Kaikesta huolimatta rattoisia eläkepäiviä tai Rest In Peace Ariel Sharon.

ps. Ilmeisesti Sabran ja Shatilan uhrit eivät sitten syylliseltä koskaan tule hyvitystä saamaan. Se toivo tietty on, että kun AS ei enään ole pääministeri ja jos hän johonkin kuntoon toipuu, menettää hän pääministerin paikkansa lisäksi koskemattomuutensa ja Belgia odottaa. Viimeisen palveluksen hän voisi siis vielä saada aikaan ja uhrit saisivat hyvityksensä.