Palasin juuri Kroatiasta ja Herzegovinasta. Mostarin katuja kävellessäni sain tämän idean jota kohta kuvailen. Ensin kuva ja selostusta Mostarista:
800px-Mostar2004.jpg

Kuvassa on Mostarin vanha silta, jolla on mieletön symboliarvo varsinkin nyt kun se on taas rakennettu uudestaan ja avoin kulkemiselle.

Kaupunki on perustettu 1400-luvun lopulla joen varrelle. Nimi tulee vanhasta sillasta tai oikeastaan sen päissä olleista kivipilareista, sillankannattimista. Kaupunki oli aluksi ottomaanien valtakunnan hallintokaupunkina Hertsegovinassa, sittemmin kuului Itävalta-Unkariin. Toisen maailmansodan jälkeen kaupunki jäi osaksi partisaanijohtaja Titon hallitsemaa Jugoslaviaa.

Bosnian sodan taisteluissa kaupungin silta tuhoutui. Se oli yhdistänyt muslimien ja kroaattien valvomat kaupunginosat toisiinsa rauhanomaisesti satojen vuosien ajan. Nykyään on rakennettu uusi silta ja vanha avattiin restauroituna käyttöön kesällä 2004.



Mostar1.jpg

Tässä linkissä filmi, miltä tuho näytti sekunti sekunnilta:
http://www.youtube.com/watch?v=R37yzlvM1jo
vuonna 2000 kun mitään ei vielä oltu korjattu:

Paljon tuhoa oli yhä, mutta tuosta on edistytty jo viihtyisäksi kaupungiksi, missä on vielä joitakin raunioita. Y-Tubessa noiden linkkien perässä kun menee paljon mielenkiintoista katsottavaa kaupungista. Lisään vielä omia lomaotoksiani jahka kerkiän.

Hakasilla  eräällä palstalla timant1 nimimerkillä esittämäni kommentit. Kursivoidulla vastaväittäjäni

timant1; Kävelin pari päivää sitten katua, jossa oli
> toisella puolella kirkkko, toisella moskeija ja
> kulmassa synagoga. Oli perjantai ja muslimit tulivat
> juuri moskeijasta rukoushetkestä.
>
> Rukoushetken jälkeen muslimit ja synagogansa tuhon
> jäljiltä kunnostavat juutalaiset keskustelivat
> yhdessä Mostarin vanhan kaupungin
> jälleenrakennuksesta.
>
> Kristityt (katolilaiset) siinä kanssa käppäilivät
> kirkkonsa pihoilla.
>
> Sanoja vaihdettiin. Näkisipä tuollaista enemmän. Ja
> ennenkaikkea lähi-idässä.
>
>(vastaväittelijä):  ///Näkisihän tuollaista enemmän Lähi-idässäkin, jos
> arabit lakkaisivat hyökkäilemästä israelilaisten
> kimpppuun ja jos sinä lakkaisit tukemasta niitä
> hyökkäyksiä. Arabit tekivät Palestiinan ensimmäisen
> terrori-iskun jo vuonna 1920.///

Tässä taas kirjoituksen leipäteksti:

Kristityn ja muslimimaailman sota on ikivanha. Juutalaiset ovat siinä välissä sitten pienempänä ryhmänä tasapainoilleet parhaaksi katsomallaan tavalla kunnes poliittinen juutalaisuus eli siionismi keksittiin.

Ottomaani imperiumin romahduksen jälkeen ja sekulaarin Turkin perustamisen ansiosta välit kuitenkin kaikkiin suuntiin paranivat huomattavasti ja pysyivät hyvinä toiseen maailmansotaan asti sekä Israelin perustamiseen. Ottomaanivaltakunnassa juutalaisten asema oli pääsääntöisesti hyvä, joten heidän kannaltaan sekulaari Turkki oli huono asia.

Mennäkseni vielä Bosniaan tai paremminkin Herzegovinan alueeseen, jossa itse olin ja, jossa bosniakit ovat vähemmistö ja kroaatit enemmistö. Mostarissa bosniakeille, jota käytetään yleisnimityksenä sekaannusten välttämiseksi kaikista alueen muslimeista on kuitenkin perinteinen ja vankka asema.

Tuo kaupunki koki sodassa pahat kauhut ja vuosisatoja kaupungin kroaatti ja muslimosiin jakanut joki oli vuosikausia käytännössä ylitsepääsemätön kroaattien tuhottua vanhan sillan. Nyt sovinto on kuitenkin hyvää vauhtia pääsemässä ainakin Herzegovinan alueella käyntiin, koska he ovat tajunneet alueen turistiarvon ja rahamäärät, jotka Kroatiaan virtaavat. Veikkaan, että Kroatia on 10 vuoden päästä yhtä rikas kuin Suomi.

Ennen sotaa ja nyt sovinnon jälkeen uudestaan eri kansanryhmät kuitenkin elävät sovussa puolin ja toisin joen rantoja kuten tekivät vuosisatoja. Ainoastaan pieni juutalaisyhdyskunta ei ole oikein vielä kyennyt organisoitumaan kunnolla aikaisempaan asemaansa.

Juutalaisten ongelmiin alueella eivät ole syypäitä muslimit vaan F.Tudjamin toisen maailmansodan aikaista fasistikroatiaa ihannoivat kroaattinationalistit, jotka ovat ideologiansa vuoksi kovia antisemiittejä. He ovat vähän kuin kääntäen verrannollisia Israelin palestiinalaisalueilla eläviin siirtokuntalaisiin paitsi, että omaavat ihan oikeat juuret alueelle eivätkä ole muualta tulleita siirtolaisia.

Tuonkin alueen tappeluista on vaikea sanoa, vaikka serbejä kaikkeen syypäänä pidetäänkin kuitenkaan loppujen lopuksi kuka sen ensimmäisen kiven heitti. Rauha ja sovinnon alku on kuitenkin tullut mahdolliseksi vain kansainvälisten joukkojen avulla. Mikään osapuoli kun ei halua alkaa sotimaan koko maailmaa vastaan.

Sama pätee Israelin -67 miehittämiin alueisiin. Rauha saataisiin aikaan kun Israelin joukot korvattaisiin 100% kaikilla näillä alueilla eli Gaza, Länsiranta ja Itä-Jerusalem kv. joukoilla ja alueista tehtäisiin B-H. kaltainen liittovaltio, jossa alueen juutalaiset ottaisivat uuden valtion kansalaisuuden ja luopuisivat Israelin kansalaisuudesta. Maan nimeksi voisi tulla vaikka Juudea-Samaria&Palestiina-liittovaltio, jossa nykyiset asuinaalueet saisivat legitiimin aseman. Myös Gazan juutalaiset voisivat palata ainakin osin asuinsijoilleen, joilta vuosi sitten lähtivät.

Israel ei PL242:n vastaisesti joutuisi tilanteeseen, jossa oli ennen sotaa vaan sen naapurina olisi valtio, jonka merkittävä osa kansasta olisi juutalaisia.

Kansanryhmien todelliseen keskinäiseen kanssakäymiseen kestäisi kauan aikaa, mutta kv. joukot pitäisivät ainakin rauhan yllä. Israelilla ei enään olisi osaa eikä arpaa alueen tulevaisuuden kanssa, mutta molemmat aluetta itselleen vaativat kansanryhmät saisivat siihen legitiimin oikeuden ja kansallisuuden.

Näin nyt lyhyesti B-H:n malli sovelllettuna Länsirantaan, Itä-Jeruun ja Gazaan.

Tässä linkki miltä Mostarissa näytti kun tuho tuli:
http://www.youtube.com/watch?v=R37yzlvM1jo

Täällä taas vähän kivempia kuvia:
http://en.wikipedia.org/wiki/Mostar