Syvät osanottoni kaikille terrori-iskuissa kärsineille. Ilmeisesti eräs tuttuni, joka asuu tällä hetkellä Lontoossa on myös loukkaantuneiden listalla. Hänet oli saatu kiinni sairaalasta ja hän pääsenee lähiaikoina kotiin joten onni onnettomuudessa. Kuitenkin Lontoo sai kokea kaikki nykyisen terroriaallon kauheudet suuressa mittakaavassa. Onneksi? kuolleita ei kuitenkaa ollut satoja tai tuhansia, ihmiset kykenevät varmasti melko pian palaamaan arkipäivään. Mitä arkipäivä sitten tälläisen jälkeen Isossa-Britanniassa on, on ihan toinen juttu. Kansalaisoikeuksia varmasti tullaan kaventamaan, ainakin jos uskontosi on islam. Olen kuullut jo paljon mielipiteitä, joiden mukaan kaikki muslimit tulisi profiloida sekä kerätä erilaisiin profilointikeskuksiin. Silloin olemme jo takaisin 1930-luvulla.

Moni on kiistellyt johtuivatko terrori-iskut islamistien pahuudesta vai Irakin laittoman sodan aiheuttamasta katkeruudesta Palestiinan tilanne tietysti toimii lisäpontimena. Joka tapauksessas nämä kauheat kuvat herättivät meidät torstainan todellisuuteen, että terrorisminvastaisella sodalla meneen todella huonosti. Irakin sota nämäkin iskut sai aikaan, ei terrorisminvastainen sota, jota käydään lähes kaikkien YK:n jäsenvaltioiden toimesta. Afganistanin operaatioon pelkästään osallistuneiden maiden sisälllä ei vastaavaa ole tapahtunut eli syyttävä sormi osoittaa jälleen kerran paitsi Osamaa niin myös USAta, joka on Irakin sodalla saanut terroristit todella takajaloilleen, antanut heille lisää toimintamahdollisuuksia, motiivia ja saanut maailman entistä turvattomammaksi paikaksi. Täytyy muistaa, että 9/11 jälkeen ja erityisesti Irakin jälkeen maailmassa on koko ajan tapahtunut vain enemmän terroria sekä valtioterroria verrattuna tätä edeltäneeseen aikaan. Enään kyseessä eivät ole siis vain Israelille ja USAlle katkeroituneet pienet piirit, mutta luodaanko heitä sotimalla vain lisää? Irakin osalta vastaukseni on kyllä.

euraavaa kohdetta on veikkailtu Tanskaksi, Puolaksi tai joksikin Balttian maaksi, koska ne ovat joko mukana Irakin sodassa tai ainakin vahvasti sen tukijoukoissa. Niissä maissa, jotka ovat jättäytyneet laittoman sodan ulkopuolelle ei terrori-iskuja ole tapahtunut enkä usko tapahtuvankaan.

_41280223_blast7.jpg  Blood stains a wall in the area around the wreckage at the junction of Tavistock Square and Woburn Place

 

Kuvien väliin kommentoin asiaa. Al-Qaedaa pidetään vastuullisena. Tai itse asiassa aikaisemmin tuntematonta ryhmittymää, joka ei Osaman jengiltä ole tuskin saanut muuta kuin ideologista opetusta. Juuri tämä tekee terrorin torjunnan niin hankalaksi, koska terroristijohtajat ovat ikäänkuin "rocktähtiä", joiden opetuksia seurataan ja uudetkin solut toteuttavat iskut täysin itsenäisesti. Asevoimalla tälläistä on todella huono mennä torjumaan.

 

Seuraava islamistiryhmittymä on ottanut vastuun teoista, mutta se ei ole vielä varmaa olivatko juuri he sen takana:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/4660391.stm

 

The organisation calls itself the Secret Organisation Group of al-Qaeda [literally the base] of Jihad Organisation in Europe.

The group is previously unknown.

The website has previously carried statements purporting to be from al-Qaeda. It is not possible to verify such claims published on the web.

 

A medic runs towards the scene of the bomb blast to treat survivors A couple are re-united near the bus bomb blast

 

An injured Tube passenger is escorted away from Edgware Road station Shocked commuters walk away from the station

 

The walking wounded are treated at the London Hilton Metropole on Edgware Road New York City Police Department Emergency Service Unit officers keep watch in front of the Cortlandt Street subway station at the World Trade Center site

 

US citizen Geoffrey Forman, just back from a visit to London, places flowers on the steps of the British Embassy in Washington, DC  A construction worker bows his head in prayer at Kings Cross station in London

 

LOPUKSI SYVÄ OSAANOTTONI KAIKILLE ISKUISSA KÄRSINEILLE, KUOLLEILLE JA HEIDÄN OMAISILLEEN. MENETYSTÄNNE EI VOI KORVATA MIKÄÄN. ÄLKÄÄ KUITENKAAN LÄHTEKÖ VÄKIVALLAN TIELLE, SILLÄ TERRORISMI KUMPUAA EPÄTOIVOSTA JA TULEVAISUUDEN PUUTTUMISESTA. JOS KAIKILLE VOIDAAN ANTAA SE, ON SE PARASTA TERRORISMINTORJUNTAA, MITÄ KUVITELLA SAATTAA.

TUNNEN AITOA SURUA PUOLESTANNE!PÄRJÄÄMISTÄ BRITTEIN SAARILLE!

 

Jatkan aiheesta vielä myöhemmin kun ehdin järkytykseltäni kirjoittaa kunnon analyysin...